Tanssi – jokaisen pitää kokeilla sitä edes kerran elämässään

Moni 80-90 luvulla syntynyt aikuinen ei osaa tällä hetkellä tanssia mitään tanssin lajia. Edes välttävästi. Tämä on hieman huolestuttavaa, sillä pahimmillaan tanssia uhkaa suomessa sukupuuttoon kuoleminen. Onneksi kyseessä ei ole globaali ongelma, sillä esimerkiksi perinteisissä latinomaissa (Meksiko, Argentiina, Chile jne jne) tanssin tila on jopa parantunut viimeisen 50 vuoden aikana.

Tanssi on aina ollut hyvä tapa ilmaista itseään, sekä pitää yllä hyvää fyysistä kuntoa. Vaikka moni voisi ajatella, ettei tanssi ole kovin fyysistä, asia on nimenomaan päinvastoin. Tanssimisessa, oli se sitten mitä lajia tahansa, tulet käyttämään juoksun tapaa lähes kaikkia kehosi lihaksiasi, yhtäjakoisesti. Tanssi vaatii siis hyviä hermoja (opettelua varten), sekä hyvää fyysistä kuntoa. Mikäli haluat tanssimisen aloittaa mutta olet rapakunnossa, ei kannata kuitenkaan lannistua. Aloittelijaystävällisillä kursseilla pyritäänkin alussa keskittymään siihen, että yleiskuntosi kohenee, jonka ansiosta pystyt keskittymään itse tanssin harjoitteluun paremmin.

Tanssin historiasta on kirjoitettu useita kirjoja, sekä tanssin eri kategorioihin on paneuduttu yliopistotason tutkimuksilla, 2010-luvulla huomattavin määrin. Seuraavassa tarkastelemmekin hieman tarkemmin, mitä kaikkea tanssi pitää sisällään, sekä miten ne ovat kehittyneet historian valossa.

Salsa

Salsa on yksi perinteikkäimmistä tanssilajeista, vaikka sen historia ei vielä ole kovin vanha. Salsa rantautui esimerkiksi New Yorkiin vasta 1970-luvulla, josta se tuli Caribianmeren siirtolaisten mukana isoon omenaan. Salsa on siis latinoiden kehittelemä tanssi, jonka tanssiminen saa kenet tahansa hyvälle mielelle. Iloinen ilmapiiri, ystävälliset soinnut sekä rennot ja helpot askellukset takaavat sen, että jopa aloittelijakin pääsee ensimmäisistä kerroista lähtien nauttimaan salsan saloista.

Perinteisessä salsalla liikutaan (tanssitaan) ikään kuin “steppaamalla”, jossa ylävartalo pysyy kuitenkin suhteellisen liikkumattomana, koko suorituksen ajan.

Break-dance

Break-dance on myös hieman uudempi tanssilaji, joka eroaa muista lajeista huomattavasti. Eroavaisuuden tekee lähinnä se, että “breikkaaminen” on tarkoitettu yleensä vain yhden henkilön suoritettavaksi. Siinä missä tango, salsa, tai vaikkapa jazz-musiikki on tarkoitettu yleensä tanssittavaksi partnerin kanssa, break-dance on lähinnä yksilösuoriutumista. Break-dance saa musiikkilajiltaan vahvoja vaikutteita rap-kulttuurista ja se onkin itseasiassa yksi 1970-luvun (räpin kulta-aikaa) rap-aikakauden sivutuotteita.

Moni ei tästä tanssilajista pidä, vaikka oikeastaan yksikään muu tanssittava tanssi, ei yhtä kuvin kuvaa koko kulttuurin syntyä, sekä historiaa yhdessä paketissa. Kovaa kohtelua osakseen saaneet afroamerikkalaiset “ghettonuoret” laulavat ja tanssivat hip-hopin kautta kokemuksiaan maailmalle. Omalla tavallaan tämä on erittäin kaunista, mutta osittain myös ymmärrettävästi sellaista musiikkia & kulttuuria, johon ei välttämättä ole helppo samaistua.

Teknologia mukana tanssin kehityksessä

Teknologia on huomattavasti auttanut tanssin kehittymistä ja levinneisyyttä, ympäri maailman. Kaikenlaiset tanssiopetukseen keskittyvät pelit ja applikaatiot ovat osaltaan vieneet tanssin kulttuuria eteenpäin. Suomessa tanssiminen saattaa olla kuoleva laji, mutta maailmalla ei. Maailmalla on tanssittu ilosta ja surusta jo satoja vuosia, eikä tälle näy loppua. Sukupolvenvaihdosten myötä tyylilajit tulevat varmasti muuttumaan dramaattisesti lähivuosien aikana, jossa myös teknologialla on näppinsä pelissä.

Yksi teknologisesta kehityksestä eniten hyötynyt ala on peliteollisuus. Euroopassa toimivat netticasinot, joita esimerkiksi parhaatpelikokemukset.com-sivusto on listannut, ovat teknologian avulla pystyneet rakentamaan täysin uudenlaisia pelejä, jossa esimerkiksi musiikki ja tanssi on isommassa roolissa kuin koskaan ennen. Tämä on luonnollisesti saanut äärimmäisen hyvän vastaanoton kuluttajien puolelta.

Villeimmät huhut pelimaailmasta tietävät kertoa, että myös maailman ensimmäinen VR (Virtual Reality) – tanssikilpailu oltaisiin järjestämässä, jossa osallistuminen voisi siis tapahtua kunkin kilpailijan kotisohvalta. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun VR-laseja käytettäisiin ammattimaisen kilpailun järjestämiseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *